Kuoron johtajista

Uutena kuoronjohtajana kaudella 2015-2016 aloitti Hannu Marjamäki.
Konsertti Hannun johdolla pääkirjastossa 16.5.2017.
Terhi Hildén
Levynjulkistamiskonsertti 2002 Lahden yhteiskoulussa, johtaa Timo Kiiskinen.

Lahden kamarikuoroa ovat ansiokkaasti johtaneet

1968-1988    Matti Rauhala
1988-1991     Klaus Hilden
1991-1996     Risto Raikaslehto
1997-2002    Timo Kiiskinen
2003-2015    Terhi Hildén
2015-              Hannu Marjamäki

 

2015-  Hannu Marjamäki

"Olen asikkalalainen musiikinopettaja ja kuoronjohtaja, jonka juuret ovat vahvasti Päijät-Hämeen mullassa. Musiikkikasvatuksestani saan kiittää paitsi talonpoikaisten vanhempieni tukea myös Lahden 1970-luvun musiikkiluokkajärjestelmää ja musiikkiopistoa.

Olen opiskellut Sibelius-Akatemiassa (musiikkikasvatuksen osastosta maisterin tutkinto v. 1991) ja Helsingin Yliopistossa sekä myöhemmin Wienin Taideyliopistossa (musiikin johtamisen diplomi v. 2005). Kuoronjohtaminen alkoi 1980-luvulla Helsingin opiskelijakuoroissa ja jatkui sitten virassa kotiseudulla. Lahden ympäryskuntien kuorojen johtamisen jälkeen olen viime aikoina keskittynyt Wellamo-opiston musiikinopetuksen kehittämiseen. Olen ottanut osaa myös Lahden Oopperakuoron projekteihin sekä laulanut Klemetti-opiston Kamarikuorossa.

Lahden Kamarikuorolla on vaikuttava, puolivuosisatainen taival takanaan. Haluan antaa sille oman panokseni täydestä sydämestäni."

 

2003-2015 Terhi Hildén 

Vuodesta 2003 kuoron taiteellisena johtajana toimi musiikkiluokanopettaja Terhi Hildén, joka on johtanut menestyksekkäästi yli kahdenkymmenen vuoden ajan myös Lahden Musiikkiluokkien Laulupuu-kuoroa. Opettajan päivätyönsä lisäksi Hildén on toiminut aikuiskouluttajana musiikkipedagogian alalla.

 

1997-2002 Timo Kiiskinen
Timo Kiiskinen työskenteli kamarikuoron johtajana toimiessaan Salpausselän seurakunnan kanttorina. Timo Kiiskinen toimii nykyään Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin professorina.

 

Sivua täydennetään...